lauantai 4. elokuuta 2012

Voihan viikonloppu

Viime viikonloppu oli sellainen, etten toista samanlaista toivoisi kohtaavani ihan heti. Stressivieteri kiristyi äärinmäisyyksiin ja ikääkin tuli varmasti ainakin 10 vuotta lisää. Sen stressin jälkimainingeista varmaan nautiskellaan nyt, kun Kaisa on hirveässä lenssussa ja sama tauti on hiipimässä minuunkin salakavalasti...
Taidettiin jo etukäteen vähän ounastella tulevaa kun kumpaakaan meistä ei huvittanut pätkääkään lähteä Billnäsiin myyntihommiin ja se on harvinaista se. Yleensä myyntireissut ovat hauskin osa tätä hommaa vaikken tuosta tavaroiden roudaamisesta edelleenkään niin välitä. Nyt olisin sata kertaa mieluummin jäänyt kotiin rapsuttelemaan Suloa kuin viettänyt koko viikonloppua historiallisessa ruukkimiljöössä. Mietittiin jo tosissaan koko tapahtuman skippaamista mutta pakkohan sinne oli raahautua kun kerran paikkakin oli jo maksettu.
Myyntipaikka oli tuttu meille jo entuudestaan, olimmehan olleet jo monena aikaisempana vuotena Faces-festareilla myymässä. Nyt asiakaskunta oli vain hieman erilaista mutta paikka edelleen yhtä tunnelmallinen(Lue IHANA). Samalla viikonlopulle taisi osua kesän lämpimimmät päivätkin, mutta me vietimme ne sisällä vilpoisassa rakennuksessa. Kotimatka sujui aluksi iloisissa tunnelmissa, mutta Lohjalla tietyömaan liikennevaloissa meidän Rellu sanoi sopimuksensa irti ja siitä se alamäki alkoi. Eipä huonompaa paikkaa olisi voinut valita. Vilkas perjantai-alkuilta ja ihmiset menossa töistä kotiin tai mökeilleen, mutta YKSIKÄÄN ei pysähtynyt auttamaan meitä. Ei auttanut kuin Kaisan yksin yrittää tuupata auto tienposkeen ja minä ratissa. Siinä sitten ihmettelemään konepellin alle mikä Rellua vaivaa....
Aikamme tien poskessa nökötettyämme ja toivottuamme jonkun ihan ihmisen pysähtyvän auttamaan, paikalle osui onneksi messututtu joka ystävällisenä sieluna kipaisi hakemaan lähistöltä hinausköyden ja samaan hengen vetoon lupasi hinata meidät takaisin Helsinkiin, vaikka itse oli menossa siihen ihan viereen. Mikä ihana ihminen, kiitos Annika & Tomppa!
Suomalaisesta ajo- ja auttamiskulttuurista varmaan kertoo jotain sekin, että tällä välin yksi ainut auto pysähtyi kysymään tarvitsemmeko kenties apua, mikä taas aiheutti valtavan närkästyksen muissa autoilijoissa. Voi sitä tööttäilyn määrää, nyrkkien heilutusta ja kiroilua mikä pysähtynyt auto sai osakseen, ei voi kuin ihmetellä. Entäpäs jos meillä oikeasti olisi ollut jokin suurenpikin hätä? Onko se sitten oikeasti niin, että hoitakoot jokainen omat ongelmansa ja auta armias jos joutuu sotketuksi siihen ja tuhlaamaan omaa kallisarvoista aikaansa.Tarjosimme ainakin kelponäytelmän jonossa oleville autoilijoille, voi sitä pällistelyn määrää.
Onneksi on olemassa vielä myös avuliaita ihmisiä, tosin seuraavana päivänä muutama ihminen sanoi ajaneensa meidän ohi muttei omien sanojensa mukaan ollut viitsinyt pysähtyä. =) Muuten nököttäisimme varmaan vieläkin siellä tienposkessa tai oltaisiin ainakin rutkasti köyhempiä. Hinausauton paikalle kutsuminen se vasta kallista lystiä olisikin ollut...
 Lauantaina olimme vara-autolla liikenteessä ja niinhän siinä kävi taas kun kotimatka oli edessä, ettei menopeli inahtanutkaan. Ei auttanut kun käydä kyselemässä apuja ja niin saatiin auto kaapeleilla käyntiin edellispäivän ystävällisen sielun ja erään herran ansiosta. Olen kyllä ikuisesti kiitollinen ja onnellinen siitä, että tällaisiakin ihmisiä on vielä olemassa, laitan kyllä hyvän kiertoon! Ehkä se onkin tämän tarinan opetus ja muistutus.=)
Tapahtuma sinällään oli mukavan leppoisa, toiset myyjät ja henkilökunta todella mukavia, mutta ihmisiä tuntui olevan liikkeellä vähänlaisesti eikä myyntikään ollut hääppöinen. Lieneekö lämpimät kelit houkutelleet ihmiset mökeille ja rannoille. Sunnuntai oli yllättäen paras päivä vaikka lähtikin nihkeimmin käyntiin...
Tapahtuma oli yllättävän hyvin järjestetty vaikka aika paljon negatiivista olimmekin kuulleet siitä aikaisemmilta vuosilta. Tosin parannettavaakin löysin: vessoja olisi voinut olla tapahtuman toisessa päässäkin, törkeän hintainen kahvi (3€!) ja "avoimet ovet". Sunnuntaina kun käppäilimme alueelle jo ennen kymmentä niin alueella ei näkynyt ainuttakaan järkkäriä, asiakkaita toikkaroi ympäriinsä ja myyntipaikan ovetkin oli jo sepposen selällään. Kuka tahansa olisi voinut napata myyjien pöydistä itselleen kotiinviemisiä...
Emmeköhän osallistu ensi vuonnakin, mutta ei Rellulla. Nyt edessä on uuden auton metsästys ja Rellulle viimeinen matka romuttamolle. R.I.P.



2 kommenttia:

  1. Voi ei, mikä määrä vastoinkäymisiä yhteen reissuun voikaan mahtua! Toivottavasti löydätte kelpo auton. Autojen kanssa on aina tuollaista ahdistusta, kun jokuhan niissä prakaa aina. Ja mopojen. Minun moponi on ollut telakalla melkein koko kesän: kun yksi asia saadaan korjattua, hajoaa siitä toinen paikka.

    Hämmästyttävää kuulla, etteivät ihmiset enää pysähdy auttamaan. Mikähän siinä on syynä? Kännykät? "Kyllä ne varmaan soittaa jonkun apuun." Meidän Sulo kun on ensihoitaja, niin me pysähdymme kyllä herkästi. Ja melkein aina vastaus onkin, että kiitos, apua on jo soitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Rellun kanssa on ollut vähän sama juttu kuin sinun moposi kanssa, yksi paikka kun levahti niin jatkoa seurasi. Tuo oli jo kolmas kerta n. 4kk sisällä...=)
      Mutta aina se on hajonnut hyvään paikkaan: Kaisan pihalle, 500m päässä mun kämpästä ja nyt tuossakin kävi loppujen lopuksi tosi hyvä säkä!=)Jos oltaisiin lähdetty aamullista reittiä niin edessä olisi ollut hinausauton kutsuminen ja hurja köyhtyminen!
      En tiedä missä mättää, ehkä ihmiset ei halua tuhlata kallisarvoista aikaansa muiden ongelmiin tms. Niitä autoja hurahti varmaan satoja siitä ohi, taidettiin olla aika hyvä ohjelmanumero siinä kun odottelivat liikennevalojen vaihtumista...=)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...