tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kotikolo Ankarassa

Tämän näköisessä tönössä meikäläinen nykyään asustaa. Tietenkin ylin kerros eikä hissiä. Käy mukavasti urheilusta kun raahaa tsiljoona kauppakassia mukanaan. Vitsi vitsi. Oikeasti en edes käy kovin usein kaupassa enkä edes joka päivä ulkona :) Tänään mm. havahduin illalla siihen kun Sokeri tuli myöhään kotio ja en ollut edes huomannut, että kello oli niin paljon. Mulla on oma ns. työhuone täällä yli 100 neliön luksuskämpässä missä voin puuhastella ihan vapaasti. Jos innostun väkertelemään jotain tai taistelemaan koneen kanssa niin ajan ja paikan tajua häviää aika lahjakkaasti. Siinä unohtuu helposti kaikki muu. Kotona Suomessa Tarmo sentäs pakotti raittiiseen ulkoilmaan monta kertaa päivässä, mutta nyt ei mikään mahti maailmassa saa liikauttamaan ulos ellei huvita. Voisin ihan hyvin puuhastella neljän seinän sisällä monta päivää putkeen ellei tarvitsisi välillä syödäkin jotain. Tänään onneksi satoi vettä ja oli hitusen kylmä, joten ei ole niin huono omatunto ettei tullut käytyä happihyppelyllä :P

Ensimmäinen viikko asuttiin alkuasukkaiden luona ja kyllä se tällaiselle yksinviihtyvälle mörököllille oli aika haastavaa. Ovikello soi jatkuvalla syötöllä ja porukkaa lamppas sisään ja ulos. Ei mitään omaa rauhaa kun ei ollut omaa huonettakaan mihin olisi voinut piiloutua. Ei kukaan suomalainen jaksa kyllä katella sukulaisiansa noin usein tai tykkää jos joku ilmaantuu yks kaks oven taakse. Enhän minä edes avaa ovea, jos kotona kalliossa sitä joku erehtyy soittamaan :) Palvelun taso on kyllä viiden tähden luokkaa. Annen tekemä ruoka on parasta mitä ole täällä Turkissa suuhuni pistänyt. 
Näin nättiä meillä täällä on. Kivan tuollaisen viheralueen ovat tuohon viereen pykänneet :)


Kukaanhan alkuasukkaista ei puhu lontoota Sokeria lukuunottamatta. Se tuo vähän haastetta tähän kanssakäymiseen. Sitkeästi jaksavat jauhaa kyllä turkkia vaikka en tajua siitä mitään. Joillakin on se asenne, että jos sanoo saman asian kymmenen kertaa putkeen niin kyllähän sen jossain vaiheessa täytyy mennä jakeluun :) Juu, ei se kyllä mene. Alkaa vaan ottaan kupoliin jankuttaminen. Valitettavasti meikä on yllättävän suosittu näillä hoodeilla ja yksi jos toinenkin haluaisi treffailla. Ruokakutsuja satelee ja pitäisi lähteä sinne sun tänne. En vaan jaksa. Plus että en jaksa istuskella missään tuntitolkulla, jos en tajua tuon taivaallista siitä mitä muut puhuvat. Se on tappavan tylsää ja puuduttavaa. Aluksihan se on ihan kivaa, mutta kyllä se hauskuus loppuu aika nopeasti. Se on myös ihan hauska tilanne, että kun olet kyläilemässä ties missä niin aina jossain vaiheessa keskustelu kääntyy meikäläisen elopainoon. Millon jaksetaan hämmästellä miten paljon olen laihtunut ja millon taas on kiloja ropissut. Se on aina yhtä hämmentävää :) Vähän aikaa sitten kävin kyläilemässä eräiden alkuasukkaiden luona, missä eräs rouva ystävällismielisesti yks kaks paukautti, että meikän pitäisi laihduttaa muutama kilo. Sinänsä huvittava tilanne, että sanoja oli varmaan 100 kg matami, johon verrattuna meikäläinen on kukkakeppi :)
Mitäpä siinä voi muuta todeta kuin vaissoo...
Moskeijahan on tietty ihan naapurissa, mistä kuulee sulosointuja monta kertaa päivässä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...